Niin se vain aika kulki eteenpäin aikamoista vauhtia. Maaliskuussa tuli kutsu mammografiaan ja UÄ-tutkimukseen. Muutaman viikon kuluttua tuli kirje kotiin, jossa kutsu leikkaukseen 3.5. klo 7.10

Minulla leikkaus tehtiin kunnallisella puolella päiväkirurgisessa yksikössä.

Ehkäpä joku miettii kuinka sen kevennyksen kävi? Se meni perinteiseen malliin, ei oikein onnistunut. Plastiikkakirurgi lohdutteli, että jos on tyytyväinen oloonsa ja itseensä ja jopa syökin terveellisesti, on kaikki hyvin. Sanoi jopa muutaman sanan siitäkin mitä vaihdevuodet tuo tullessaan, koko elimistön toiminta muuttuu, kun hormoonitoiminnot muuttuvat.

En tiedä, johtuiko jännityksestä, mutta pariviikkoa ennen leikkausta alkoi kurkkua karhentamaan. Pelkäsin että kevätflunssahan se sieltä tulee pilaamaan minun leikkausajankohtani. Onneksi kuiteenkaan ei.

Leikkausta edeltävänä yönä olikin perhosia vatsassa ja uni oli hyvinkin katkonaista. Aamulla ravinnotta ylös, tavarat olin jo pakannut valmiiksi illalla. Seitsämältä olinkin jo ilmottautumassa ja pääsin odotusaulaan istuskelemaan. Kohta jo hoitaja kutsuikin haastatteluun ja verenpaineen mittaukseen. Ja heti siitä sitten leikkaavan lääkärin juttusille. Hän merkkaili tussilla  leikauskartan rintoihin. Sieltä suoraan leikkausaliin osaavien hoitajien käsittelyyn.

Leikaus kesti 3 tuntia ja rinnoista poistettiin kudosta yhteensä kilon verran. 

Heräämöstä en juurikaan mitään muista ja osatolle siirtokin sujui unisissa merkeissä. Missään vaiheessa ei ollut kovia kipuja eikä oikeastaan pahoinvoitakaan. Suu tuntui vaan mahdottoman kuivalta.

Iltaruoka tuotiin ja aloitinkin sen suurella ruokahalulla, mutta sitten alkoi hiukan koskemaan vatsaan. Pahoinvointia ei vieläkään oikeastaan, röyhtäilyä kylläkin. Iltapalankin söin, kahvia ja lepä, hiukan rahkaa. tämän jälkeen jouduinkin jo pyytämään pahoinvointiin lääkettä. Olin nälkäinen mutta vatsa ei oikein pitänyt syömisestä.

Kokopäivän kun siinä olin torkkunut, niin yön uni jäikin katkonaiseksi. Aamupalaa ja varsinkin sitä kahvia oodottelin jo kuudesta alkaen.

Lääkäri tulikin kierrolle aamupalan aikaan, Poistettiin leikkausalueelta sidokset, teipit ja dreenit, minulta tuli hyvin niukasti haavaeritteitä. Kaikki tikit on sulavia, eli tikkien poistosta ei tarvitse huolehtia.

Seuraavan olikin jo sitten tukiliivien kokeilua. Tukiliivejä on pidettävä yötäpäivää 3-4 viikkoa, ettei tulos romahtaisi sanoi lääkärini. :D

Eli nyt 4 viikkoa nukutaan seljällään tukiliivit päällä, tässä tulos leikkauspäivän jälkeisenä aamuna uudet tukiliivit päällä.

IMG_20180504_082923.jpg